tiistai, 26. heinäkuu 2005

Aikani kuluksi...

Juupa juu,olen kyllä töissä,mutta älkää luulkokaan,että aina on näin hiljaista,että ehtisi blogia päivittämään! Välillä kyllä saa juosta tukka putkella,ettei syömäänkään ehdi.. Tää on kuitenkin just mulle sopivaa duunia,ja varsinkin nää yövuorot tuntuu sopivan mulle mainiosti.Olen saanut nukuttua päivällä ihan hyvin,vaikka lapset "hilluvat" alakerrassa. Alkuillasta tulee aina paha väsy,mutta kyllä se siitä,kunhan vaan saa raahattua itsensä bussiin...

Vajaa neljä tuntia tätä vuoroa jäljellä,ja sitten alkaa viiden päivän vapaat.Arvatkaapas,mitä aion tehdä? Ei liene yllätys,että virkata ja neuloa! Se kahdeksas poncho odottaa sohvalla pussissa,ja tänään kuulin ihan selvästi,kun se pyrki sieltä vimmatusti ulos,tullakseen pian pikku-Sofian omaksi lämmittäjäksi syksyn viimoihin....:) Mutta minäpä pysyin tiukkana tällä kertaa, aikaa oli vähän, ja pelkäänpä,ettei olisi koukku pysynyt kädessä,kun niin väsytti... Mutta heti kun olen aamusta muutaman tunnin nukkunut, otan mukavan asennon sohvalla ja kaivan poncho-paran pussista...

Unohdin edellisessä postauksessa mainita, että meilläpä onkin uusi kissanpentu! Ihana 13-viikkoinen maatiaiskissa,väriltään cream tabby... Eli sellainen maitokahvin värinen,kyljissä tummia kuvioita.. Nimekseen hän sai lasten vaatimuksesta RASMUS.Että meillä on nyt sitten BORIS ja Rasmus:) Hyvin ovat pojat toisiinsa tottuneet,pienempi hakeutuu usein ison körilään kainaloon nukkumaan, ja kehrää todella ansiokkaasti! Isompi jopa väistyy ruokakupiltaan suosiolla, jos pienempää sattuu huvittamaan syödä hänen ruokaansa..:) Lupaan ottaa kuvia uudesta tulokkaastakin,kunhan saan uni-ja valvomisrytmini taas raiteilleen. Nytpä ei muuta, pian täytyy lähteä kierrokselle kääntämään ja kuivittamaan...:)

maanantai, 25. heinäkuu 2005

Kuvaton postaus,taas.....

 

Kuvia ei siis ole vieläkään,kameran piuha on kyllä löytynyt,mutta nyt on elämä niin hektistä tällä hetkellä,ettei edes käsitöihin pääse käsiksi. Ai miksikö? No,hetkellinen työttömyys näyttää päättyneen,sain keikkatöitä sairaalasta.Ja teen seuraavat kolme viikkoa pelkästään yövuoroa,joten valvomisöinä ei ehdi eikä jaksakaan tarttua mihinkään käsityöhön.

Nyt kolmas yö menossa,yksi vielä,sitten viiden päivän vapaat. Ai mitäkö sitten tekisin,jos jaksaisin? Virkkaisin tietty! Inoostuin kokeilemaan ponchoa virkkaamalla,ja niistähän innostuivat kaikki pihan pikkutytöt...:)

Kun olin tehnyt omaille tytöille,alkoi pyyntöjä sadella sieltä ja täältä..Tein viikon sisällä seitsemän ponchoa,kahdeksas on aloitettu,mutta odotttaa siis parempia aikoja,ja valmistuu sitten kun valmistuu.. Ohje löytyi uusimmasta Modasta,oli siinä valkoinen somistettuna erivärisillä lankakimpuilla. Minä käytin Woolia,Nallea,Floricaa ja yhteen seitsemän veljestä raita-lankaa. Söpöjähän niistä tuli,ja nopeasti valmistuivat. Kuvia otan,kunhan tokenen tästä valvomisesta.

Tässä tärkeimmät, täytyy jatkaa hommia, vaikka tällä hetkellä osastolla onkin ihmeen rauhallista.Tyyntä Myrskyn edellä....?

 

keskiviikko, 29. kesäkuu 2005

Täällä taas!

Juu,tai enhän mä kateissa ole ollutkaan,laiskottanu vaan... Nyt ollaan siis oltu ilman duunia pari viikkoa,tän ajan olen ollut ihan iisisti lomalla,mutta nyt alkaa pieni ahdistus nousta pintaan. Mitäs jos en saakaan töitä?... Tai siis kyllähän mä saan, mutta kun pitäis saada kaikki tänne,HETI!:)

Sain työkavereilta läksiäislahjaksi arvatkaapas mitä? No,kaffe Fassetin ihanan kirjan!Sitä on selattu innolla,ja muutamia suunnitelmiakin on,mutta.... Kun on niitä keskeneräisiä joka nurkka pullollaan,niitä pitäis tehdä alta pois... Fifi etenee hiljalleen, mutta kuitenkin etenee.. siskon tyttövauvalle sain ristiäislahjaksi pääteltyä sen vaunupeiton, ja samaan pakettiin virkkasin söpöilymyssyn ja-töppöset. Muutamat Olga-sukatkin odottelevat jo joululahjoiksi pääsyään,ja pari toppia sain itselleni tehtyä. Kuvia ei ole, kun tytär on hävittänyt kameran piuhan...

Tänään kävin taas lähikirpparilla vakoilemassa, ja teinkin aika löydön! Melkein puoli kiloa Florica-lankaa sinisenä, ja arvatkaapa mitä maksoi? Myyjä ei selvästikään ymmärtäny langoista tai niiden hinnoista mitään, kun pyysi koko pussillisesta vain 80 snt!Kyllä tämä tyttö oli iloinen,kun loikki hihitellen ulos kaupasta!:)

Tässäptuoreimmat kuulumiset,päivitellään taas, kun on kerrottavaa. Mukavia kesäpäiviä kaikille!

 

torstai, 2. kesäkuu 2005

Fiksuja lapsia mulla:)

 

Sain eilen ilalla niin makeat naurut(poikani kustannuksella tietysti:),että on ihan pakko jakaa tämä teidän kanssanne. Poika,pian 12v,toi YLTIN (tai joku sellainen) kokeen allekirjoitettavaksi, oli saanut seiskan,ei siis ihan huono... Isosisko 15 v luki sitä sohvalla ja alkoi yllättäen hytkyä naurusta,ja minäkin tietty kiinnostuin,että mitä se poitsu on sinne kirjoittanut. Tässä muutama esimerkki pojan ajatuksenjuoksusta:

Otsikko oli kaikissa:selitä käsite.

1.Nämä kulkevat eteläisen ja pohjoisen pallonpuoliskon väliä,ja korkein niistä on 180 m?

Pojan vastaus:Pingviinit:):):):)

2.Miksi kutsutaan ihmisiä,jotka ostavat teollisia tuotteita?

Pojan vastaus:teollisuusvakoojiksi:):):)

3.Mikä on musta multa?

Pojan vastaus: Tehokasta kukkamultaa:):):)

Eiks olekkin fiksuja lapsia mulla? Ainakin ne yrittää,vaik läksyt olis jääny lukematta... On mahtanu olla opettajalla hauskaa näitä lukiessa,ja kuinkahan monella on ollut samanlaisia vastauksia?

Tietääks muuten joku oikeat vastaukset? Tässä vois samalla testata kanssasisarien opikelumenestystä:)

 

Ja nyt neulontaan. Fifi valmistuu hyvää kyytiä,puikoilla jo toinenkin,paksummasta langasta. Lisäksi ihastuin siihen kevyeen,reikäiseen huiviin, jota näkyy usean bloggaajan sivuilla. Enpä nyt muista,mistä ohje löytyi, mutta kyllähän te tiedätte,mitä tarkoitan?Ullassa oli monta ihanaa huivimallia,olispa vaan aikaa tehdä ne kaikki... Hei,alkaahan mulla ens viikon jälkeen loma(jonka pituudesta ei vielä tiedä kukaan:)Toivottavasti aurinko paistaa,sais istua pihalla ja neuloa....

maanantai, 30. toukokuu 2005

Työvoittoja ja voittoja työstä

 

Aika kuluu niin,etten ole ehtinyt blogiani juuri ajattelemaankaan... Nyt kuitenkin on uutisia,sekä neule-että työrintamalta. Muistattehan,kun itkin täällä,ettei se pirhanan Fifi ota onnistuakseen? No,käytin hämäystekniikkaa,ja vaihdoin langaksi Butterflyn,ja ta-daa! Nyt se onnistui,olen jo hyvän matkaa neulonut,ja jopa ihan oikein! Kuvia saatte,kun se on valmis. Lankaakin olis kuvattavana taas, tilasin Novitalta aimo laatikollisen,ja Huuto.netistä kävin huutamassa melkain kilon puuvillalankoja. Ne tosin makaavat vielä postissa,tänään haen ne kotiin...

Tuo Fifi oli se otsikon mukainen työvoitto,mutta mikä mahtaa olla voittoja työstä? No,tein itselleni epätyypilliseen tapaan melko rohkean ratkaisun viime viikolla,ja sanoin itseni irti! Neljä vuotta ehtii tulla täyteen eripituisilla määräyskirjoilla,vakituista työsuhdetta en kolmesta yrityksestä huolimatta ole onnistunut saamaan.... Pienen kaksikielisen kaupungin kielivaatimukset on niin tiukkoja,ettei pelkkä käytännön kielitaito näköjään riitä,siitä pitää olla todistus. Periaatekysymys tämä on, useilta vakituisilta työntekijöiltä todistus puuttuu,mutta minun kohdallani ei jostain syystä poikkeuspäätöstä saada tehtyä! Ja ilmapiirikin on naisvalataisessa työyhteisössä käynyt vuosi vuodelta yhä huonommaksi. Ja sijaistahan pompotetaan,ja kun asialla on pomoa leikkivä työkaveri,niin minulle riittää!

Yksi työhaastattelu on sovittu,enkä pelkää työttömyyttä, hoitoalalla on ainakin pääkaupunkiseudulla töitä niin paljon kuin vain tehdä jaksaa! Nyt siis pari viikkoa töitä, sitten lomaa! Jos saan hakemani duunin, loma jää kyllä vain parin viikon mittaiseksi, mutta mitäpä siitä, kyllä silläkin jo jaksaa vähän aikaa...

Että sellaista täällä, elämä taitaa mennä osiltaan uusiksi, mutta se ei pelaa,joka pelkää, vai mitä? Nyt vain lomaa odotellessa,toivottavasti alkaa aurinkokin paistaa...